torstai 12. tammikuuta 2012

Miika Nousiainen: Metsäjätti



Metsäjätti on kolmas lukemani Miika Nousiaisen kirja. Vadelmavenepakolainen oli ensimmäinen ja niin järisyttävä lukukokemus että vaikka kaikki sen jälkeen hänen kirjoittamansa olisi täyttä sontaa en suostuisi miestä solvaamaan. Ei ole onneksi ollut tarvettakaan eikä syntynyt Metsäjätinkään johdosta. Se toinen oli Maaninkavaara ja hieno kirja sekin.
Tämän kirjan päähenkilö Pasi :) joutuu tahtomattaan saneeraamaan kotikylänsä suurimman työnantajan henkilöstöä ja takaumina esiin tuodut lapsuuden tapahtumat muovaavat tapahtumia jopa hieman ennalta arvattavalla tavalla. Tämä hienoinen itsensäselvyys ei kuitenkaan tuhoa tarinaa joka on hienosyinen ja jännittävällä tavalla mielenkiintoinen. Lukija arvaa melko pitkälle kuinka tarina etenee, ja kun edessä on odotettavissa kiusallisiakin kohtauksia, kykenee Nousiainen kuljettamaan tarinan ohitse näistäkin tilanteista siten että lukukokemus ei muutu epämiellyttäväksi.
Törmälän kylän erityispiirteet ovat jotenkin artopaasilinnamaisia ja henkilökuvat värikkäitä. Törmälä on voimakkaasti vasemmistolainen kylä jossa ei ole koskaan osattu edes elvyttää kuin yhdellä tavalla, Heimlichin otteella.
Nousiainen ryhtyy tässä kirjassa jopa melkoisen yhteiskuntakriittiseksi eikä sanoma jää epäselväksi. Hienoa siinä on kuitenkin se positiivinen sävy joka sanoo, että loppujen lopuksi kaikki kuitenkin selviää. Pidän Nousiaisen tyylistä ja selkeästä kerronnasta, joka on hauskaa ja selkeästi omanlaistaan. Helppoa luettavaa, suosittelen lämpimästi ja jään jännityksellä odottamaan mitä kirjailija Nousiainen seuraavaksi tempaisee esiin, mikäli televisiokiireiltään ennättää. 
Viihdytyskerroin:8, Yleisarvosana:8.