Walter Isaacson: Steve Jobs

Tässä on kirja jota on erittäin vaikea laskea käsistään edes hetkiseksi. Apple Computers ja Steve Jobs olivat erottamattomat ja Jobsin elämänkerta ilmestyi vain muutamia viikkoja hänen kuolemansa jälkeen. Meille, joille henkilökohtaiset tietokoneet ovat tulleet tutuiksi vasta aikuisiällä, Steve Jobs oli Bill Gatesin ohella toinen niistä neroista jotka muuttivat maailman. Molemmat omalla tavallaan, ja näistäkin eroista kertoo siis Jobsin elämänkertateos.

Jobs yritti palkata Isaacsonin kirjoittamaan elämänkertansa jo vuonna 2004, jolloin hän sai itse tietää ensimmäistä kertaa sairastavansa syöpää. Isaacson kieltäytyi koska ei tiennyt Jobsin sairaudesta. Vasta 2009 Jobs ja hänen vaimonsa saivat tahtonsa läpi ja tämä kirja alkoi hitaasti syntymään. Nyt kun olen tämän eepoksen (n. 600 sivua) lukenut olen sitä mieltä että tuskin kukaan muu olisi kyennyt tätä tekemäänkään. Kirjailija tunsi Jobsin jo 80-luvulta asti ja he olivat pitäneet säännöllisesti yhteyttä koko tämän ajan. Jobs ei asettanut kirjailijalle minkäänlaisia rajoituksia tai ehtoja kirjan sisällöstä. Hän jopa kertoi ettei itse aio edes lukea tätä kirjaa. Teos on erittäin hyvin ja tarttuvasti kirjoitettu, ja siis myös käännetty, mutta ei käy kiistäminen etteikö kohdehenkilö itse olisi ollut myös poikkeuksellinen ja kiinnostava.

Vaikka olenkin ihaillut Steve Jobsin elämäntyötä jo pitkään, tulivat monet tapahtumat hänen elämästään minulle yllätyksenä. Itse tarina on piilaakson tuhkimotarina josta ei puutu draamaa eikä romantiikkaa, riitoja ja sopimuksia ja ennen kaikkea intohimoa siihen työhön mitä Jobs teki koko ikänsä. Steve Jobs oli mahdollisesti yksi ristiriitaisimpia henkilöitä mistä olen koskaan lukenut ja hänellä onkin elämäntyönsä jäljiltä paljon myös vihollisia. Hän ei koskaan kyennyt ajattelemaan mistään neutraalisti, vaan kaikki oli joko fantastista tai täyttä paskaa. Jopa molempia saman päivän aikana ja vieläpä useasti. Hänen raivokohtauksiensa uuvuttavat kollegat saivat tarvittavaa helpotusta myös hänen charmistaan ja kyvystään miellyttää ketä tahansa.

Minkälainen tarina tähän kirjaan kätkeytykään. Adoption kautta amerikkalaiseen perheeseen, autotallista elektroniikan harrastajasta Applen pääjohtajaksi ja koko maailman tietoisuuteen, potkut omasta yhtiöstä ja uusi yritys Next ja uusi tietokone joka floppasi, Pixar elokuvayhtiön nostaminen animaatioelokuvan huipulle, Nextin myyminen Applelle ja sitä kautta konkurssikypsän Applen pelastajaksi ja huikea toinen kierros toimitusjohtajana joka tuotti Macintosh koneet, iMacin, iPodin, iPhonen ja lopulta iPadin. Kaiken tämän teki mahdolliseksi vain peräänantamaton tahto tehdä hienoja tuotteita. Steve Jobs tullaankin aina muistamaan ihmisenä joka yhdisti pelkistetyn taiteellisen muotoilun, helpon ja nautinnollisen käytettävyyden ja huipputeknologian. Hänen mottonsa "Think Different" kuvastaa hienosti myös hänen tapaansa toimia.

Tämä elämänkerta kannattaa lukea vaikka tekniikka, taide tai tuotteiden käytettävyys ei kiinnostaisikaan. Tämä kannattaa lukea vaikka vain siksi, että luettuasi tämän kirjan ymmärrät, mitä voi tapahtua, kun joku on riittävän määrätietoinen ja älykäs muuttamaan maailmaa ja sitä tapaa jolla elämme. Ja kannattaahan tämä ehdottomasti lukea myös Steve Jobsin muistoa kunnioittaakseen. 

Viihdytyskerroin: 10, Yleisarvosana: 10.

Minä, Ozzy

Black Sabbathin uuden tulemisen innoittamana pistän tähän pari sanaa itsensä Pimeyden Prinssin omaelämänkerrallisesta teoksesta. Ja heti kärkeen tunnustaudun täysiveriseksi Ozzy-faniksi.
Kirja kertoo yksiselitteisesti todella hurjan tarinan. Tarinan siitä kuinka nuoresta ja sekopäisestä John Osbournesta tuli yksi maailman sekopäisimmistä rock-tähdistä, Ozzy Osbourne.
"Isä sanoi aina, että jonain päivänä tekisin jotain merkittävää. 'Sinusta tulee vielä jotain, John Osbourne', faija jaksoi selittää parin bissen jälkeen. 'Teet varmasti jotain ainutlaatuista. Tai sitten joudut vankilaan.' Oikeassahan isäukko oli. Olin linnassa ennen kuin täytin kahdeksantoista."
Alkoholi ja huumeet riepottelivat käytännössä kaikkia muusikoita 60- ja 70-luvuilla, mutta Ozzy löi kaikki ennätykset näissäkin asioissa, sillä hän jatkoi tätä elämäntyyliä pitkälle 2000-luvulle. Höyryinen ja huumeinen elämä ja varsinkin kiertueet on kirjassa kuvattu ehkä liiankin hyvin, sillä Ozzy itse on sanonut ettei muista noista vuosikymmenistä mitään.
On mielenkiintoista huomata kuinka hurjasti örveltävästä Ozzystä sukeutuu tarinan edetessä sympaattinen ja köpöttelevä Ozzy, se sama haamu joka tuli tutuksi myös reality-tv:stä sarjasta "The Osbournes".
Kirja on hauska ja viihdyttävä. Erityisen mukava on havainnoida Ozzyn näkökulmasta hänen suhdettaan vaimoonsa Sharoniin. Vastavuoroisesti nimittäin Sharon Osbournekin on kirjoittanut kirjan omasta elämästään ja molemmissa kirjoissa puolisoilla on vahva rooli. Todella hyvää lomaluettavaa, tätä ei voi eikä saa ottaa liian tiukalla pipolla syyniin. Tehty nautittavaksi.
Viihdytyskerroin: 9, Yleisarvosana: 9.

John Irwing: Viimeinen yö Twisted Riverillä

Tämän arvostelun kohdalla tunnen itseni hieman pieneksi. Kyseessä on sentään itsensä John Irwingin uusin teos, ja minun kaappini päällä Irwing on kultaisissa kehyksissä. Joten voin tunnustaa että en kykene suoranaisesti arvostelemaan Häntä. Kunhan nyt raportoin tästä uudesta kirjasta jotain.
Tämä on tarina jota ei voi jättää kesken ja sen käsistänsä laskeminen hetkiseksikin on vaikeaa. Tässä eepoksessa Irwing käyttää hyväkseen kaikkia vanhoja hyväksi havaittuja temppujaan ja maustaa tarinan vielä muutamalla uudellakin koukulla.
Päähenkilöt, Dominic ja Danny, isä ja poika, elävät yhtäaikaa sekä menneisyydessä ja tässä päivässä. Menneisyys vainoaa eikä päästä otteestaan ja kuitenkin he rakentavat tulevaisuuttaan uskoen parempaan huomiseen. Tarina polveilee uskomattomien käänteiden kautta. Elinikäisen ystävyyden, kostonhimon ja sattuman osuus pyörittää tapahtumia. Lukekaa ja yrittäkää pysyä mukana, sillä se kannattaa.
Eräs parhaita John Irwingin kirjoja, ja se on paljon sanottu minulta. Uskokaa pois.
Viihdytyskerroin: 10, Yleisarvosana:10.

Robert I Sutton: The No Asshole Rule. Building a Civilized Workplace and Surviving One That Isn't

Englanninkielinen painos oli ainoa jonka sain tästä kirjasta käsiini enkä usko että tätä on vielä edes käännetty suomeksi. Hyvä niin, sillä epäilen että kirjan ainutlaatuinen tunnelma ei välity käännöksen mukana.
Nimeltään hieman raflaavan kuuloinen kirja kertoo eräästä työelämän suurimmasta epäkohdasta, epämiellyttävistä henkilöistä työyhteisössä. Moni työyhteisö kärsii yhden hankalan ihmisen takia. Tämän henkilön ansiosta kaikki muut kärsivät, jopa sairastuvat jos ikeily jatkuu pitkään.
Kirjan nimen mukainen "Ei Persläpiä Sääntö" on syntynyt kirjailijan, Robert I Suttonin omista kokemuksista. Kirjassa on mukana ohjeita ja testejä joilla täysverinen Persläpi on helppo tunnistaa työyhteisössä. (Kunpa tämä sääntö olisi osa myös suomalaista työehtosopimusjärjestelmää.)
Kirja on helppolukuinen joten sitä voi suositella englantia hieman heikomminkin tulkitsevalle lukijalle. Ote säilyy pitkin matkaa ja jopa tiivistyy loppua kohden.
Vaikka itse asiaa käsitellään ainakin puolittain huumorilla sävytettynä, kyseessä on todellisuudessa hätähuuto inhmillisyyden ja hyvän käyttäytymisen puolesta. Tällaisten muita tyrannisoivien Persläpien jälkeensä jättämä ihmisraunioiden vana kulkee pitkin maailmaa ja valitettavan usein tämä asetelma syntyy siten että tämä Persläpi on valtaa tai korkeata asemaa hyväkseen käyttävä henkilö. Toki heitä esiintyy muissakin kohdissa organisaatiossa, eikä heidänkään tuottamansa tuska ole ansaittua.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille joita työyhteisön kehittäminen kiinnostaa ja niillekin joita se ei kiinnosta. Suosittelen tämän lukemista erityisesti niille jotka tätä lukiessaan (yllättäen?) tunnistavat itse olevansa kirjan sanoin (suora lainaus): "Bullet proof, fully certified Asshole."
Viihdytyskerroin: 7, Yleisarvosana: 9.

David Nicholls: Sinä päivänä

David Nicholls oli ainakin minulle entuudestaan tunetmaton kirjailija, ja lieneekin siis niin, että tämä "Yhtenä päivänä" on hänen ensimmäinen täyspitkä romaaninsa. Kirja on herättänyt melkoista kohua ja kiihkoa ympäri maailman ja sitä on käännetty jo kymmenille kielille. Luonnollisesti myös elokuva on jo tekeillä.
Tämän kirjan tekee kiehtovaksi sen hieman ainutlaatuinen juoni. Kyseessä on siis kirja pojasta ja tytöstä ja rakkaudesta. Juoni muodostuu siten, että kirja kertoo kahdenkymmenen vuoden ajan aina samasta päivästä, heinäkuun 15. päivästä. Ensimmäisen näistä kesäisistä päivistä nämä nuoret opiskelijat viettävät yhdessä ja siitä tämä juttu sitten alkaakin kiertymään täysin eri suuntaan kuin voisi kuvitella. Lyhyehköt tarinat paljastavat kuinka näiden päähenkilöiden Emman ja Dexterin elämä sujuu vuoden aikana. Tämä kirja koostuu itse asiassa paristakymmenestä novellista ja Nicholls onkin aikaisemmin julkaissut juuri novelleja, ja sen huomaa.
Luin parikin arvostelua tästä teoksesta etukäteen ja kun aloin sitä lukemaan, yllätyin hieman. Ennakko-odotukseni olivat näiden päähenkilöiden osalta täysin toisenlaiset. En osaa sanoa mistä olin saanut ennakkokäsitykseni, mutta nämä "kyyhkyläiset" olivat ihan muuta sorttia kuin olin odottanut. Sehän ei tietenkään kirjaa pilaa, päinvastoin. Varsinkin Dexterin raju ja piittaamaton henkilökuva on mielenkiintoinen.
Nichollsia on kutsuttu miesten itkettäjäksi, mutta itse en tällä lukemalla langennut vetistelyyn. Onhan tarinassa toki suuren rakkaustarinan ainekset, mutta koin kuitenkin että kyseessä on enempi taitavasti yhteen sidotut kaksi erillistä henkilötarinaa, jotka hienosti sivuavat toisiaan ja jopa ajoittain kulkevat yhdessä. Tarina ajoittuu vuosille 1988 - 2007, ja eräs sen hienouksista onkin kuhunkin aikaan sijoittuvat asiat ja ilmiöt. Nämä tulevat mukaan kuin itsestään ja on jotenkin nostalgista muistella samoja ilmiöitä itsekin. Onhan nuo vuodet tullut itsekin eleltyä. Hyvin kirjoitettu hieno tarina, joka kannattaa lukea, vaikka ei koko ajan itkettäisikään. Suosittelen.
Viihdytyskerroin: 8, Yleisarvosana: 8.