Englanninkielinen painos oli ainoa jonka sain tästä kirjasta käsiini enkä usko että tätä on vielä edes käännetty suomeksi. Hyvä niin, sillä epäilen että kirjan ainutlaatuinen tunnelma ei välity käännöksen mukana.
Nimeltään hieman raflaavan kuuloinen kirja kertoo eräästä työelämän suurimmasta epäkohdasta, epämiellyttävistä henkilöistä työyhteisössä. Moni työyhteisö kärsii yhden hankalan ihmisen takia. Tämän henkilön ansiosta kaikki muut kärsivät, jopa sairastuvat jos ikeily jatkuu pitkään.
Kirjan nimen mukainen "Ei Persläpiä Sääntö" on syntynyt kirjailijan, Robert I Suttonin omista kokemuksista. Kirjassa on mukana ohjeita ja testejä joilla täysverinen Persläpi on helppo tunnistaa työyhteisössä. (Kunpa tämä sääntö olisi osa myös suomalaista työehtosopimusjärjestelmää.)
Kirja on helppolukuinen joten sitä voi suositella englantia hieman heikomminkin tulkitsevalle lukijalle. Ote säilyy pitkin matkaa ja jopa tiivistyy loppua kohden.
Vaikka itse asiaa käsitellään ainakin puolittain huumorilla sävytettynä, kyseessä on todellisuudessa hätähuuto inhmillisyyden ja hyvän käyttäytymisen puolesta. Tällaisten muita tyrannisoivien Persläpien jälkeensä jättämä ihmisraunioiden vana kulkee pitkin maailmaa ja valitettavan usein tämä asetelma syntyy siten että tämä Persläpi on valtaa tai korkeata asemaa hyväkseen käyttävä henkilö. Toki heitä esiintyy muissakin kohdissa organisaatiossa, eikä heidänkään tuottamansa tuska ole ansaittua.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille joita työyhteisön kehittäminen kiinnostaa ja niillekin joita se ei kiinnosta. Suosittelen tämän lukemista erityisesti niille jotka tätä lukiessaan (yllättäen?) tunnistavat itse olevansa kirjan sanoin (suora lainaus): "Bullet proof, fully certified Asshole."
Viihdytyskerroin: 7, Yleisarvosana: 9.
